Blogi

Uuden oppimista pelien äärellä

Uuden oppimista pelien äärellä

Tiistai, Joulukuu 2, 2025

Teksti: Pinja Raivonen

Syksyn harjoittelu NOPPA-hankkeessa lähenee loppuaan ja on aika koota ajatuksia matkan varrelta. Harjoittelu kesti reilut kolme kuukautta, joten ehdin osallistua moneen. Hain hankkeeseen mukaan, sillä siinä yhdistyy moni minulle tärkeä asia; nuorisotyö, pelit ja osallisuuden kokemuksen vahvistaminen. NOPPA-hankkeessa pelaamiseen sisältyy muukin kuin digipelit. Rinnalla kulkevat niin lauta- ja korttipelit, pelilliset harrastukset kuin roolipelit.  

Monella peleihin ja pelaamiseen liittyy mukavia muistoja lähinnä lapsuudesta. Iso osa nuorista ja nuorista aikuisista kuitenkin pelaa edelleen joko harrastusmielessä tai kilpailullisesti. Yhdessä pelaaminen on siis luonteva tapa tutustua, keskustella ja oppia uutta tutussa ympäristössä. Vietän itsekin monta iltaa viikossa kuulokkeet korvilla vaihtamassa kuulumisia samalla kun yritämme tiiminä taistella tiemme voittoon.   

Pääsin haastamaan itseäni monesti harjoittelun aikana ja oppimaan valtavasti uutta. Hankkeen työntekijöiltä sain neuvoja ohjaustyöhön ja ymmärrystä hanketyöstä. Pääsin kokeilemaan pelinjohtamista roolipelissä, geokätköilyä ja Minecraftia. Opin myös paljon nuorilta, joilla on valtava määrä tietoa ja osaamista peleistä, taiteesta, historiasta ja vaikka mistä. Oikeastaan aina kun pelissä olin hukassa, osasi joku osallistujista auttaa minua. 

Parasta antia on ollut hetket, joissa luomme yhdessä pelitilannetta. Ohjaajan ja ohjattavan rajat hämärtyvät hyvällä tavalla, koska asiantuntijuus pelistä voi olla ihan jollakulla muulla kuin työntekijällä. Pelatessa on lupa oppia kokeilemalla ja epäonnistumalla. Itselle tärkeän pelin opettaminen muille on hyvä tilaisuus myös ottaa vastuuta, ja saimmekin nauttia useamman osallistujan ohjaamasta pelikerrasta.  

Pelit toimivat myös keskustelun herättelijänä. Pelaaminen tarjoaa tekemistä, jonka äärellä vaikeistakin asioista voi keskustella luontevasti. Usein pelisessioiden aikana tai juuri niiden jälkeen pinnalle nousivat henkilökohtaiset kokemukset ja haasteet. Ryhmän nuoret tukivat toisiaan upeasti ja antoivat muille tilaa olla omia itsejään.  

Vertaistuki ja oma yhteisö ovat voimavaroja, jotka ovat tulleet esille ryhmissä. Samanlaisissa tilanteissa olevat nuoret ymmärtävät toistensa maailmaa ja niitä alustoja, joissa he viettävät aikaa. Syksyn edetessä huomasi, miten puheen ja vitsailun määrä kasvoi, kun ryhmäläiset tutustuivat toisiinsa ja luottamus ryhmän sisällä kasvoi. 

Osallistujien pelien ja harrastusten kautta saatu osaaminen on todella moninaista. Osa on konkreettisempaa, kuten erinomainen kielitaito tai tekninen osaaminen. Yhtä tärkeää on myös heidän rohkeutensa kokeilla uutta ja heittäytyä mukaan, avuliaisuus, itsensä haastaminen ja taito ottaa muut huomioon. 

Harjoittelu on vahvistanut ajatustani siitä, että pelit ja pelilliset menetelmät toimivat. Pelaamisen ei kuitenkaan tulisi olla itseisarvo, jota tehdään vain sen takia, että nuoret tekevät sitä muutenkin. Tekemisen tulisi olla suunniteltua ja tavoitteellista. Parhaimmillaan pelaaminen on sopivan haastavaa, hauskaa ja yhteisöllisyyttä rakentavaa. Voin lämpimästi suositella pelien hyödyntämistä ohjaustyössä, mikäli siihen tarjoutuu tilaisuus.

Kiitos NOPPA- ohjaajille ja -nuorille syksystä, joka oli täynnä naurua, uuden oppimista ja yhdessä pelaamista. 

Etsi